Lomat ovat viime aikoina jääneet vähäisiksi ja tämänkin kesän lomat katosivat tehokkaasti, kun irtisanouduin Turvatiimiltä lähteäkseni Wiking Securitylle vuoropäälliköksi Jyväskylän asuntomessuille. Messut tulivat, olivat ja menivät ja nyt uusia työkuvioita etsiessä ehtii viettää myös vapaa-aikaa.
Heti messujen jälkeen lähdinkin Ruotsin puolelle Lappiin kalojen narrattavaksi suunnilleen samalla porukalla, kuin pari kertaa aiemminkin. Vaeltamisen kanssa näillä reissuilla ei tekemistä ole, mutta luonnosta nauttiminen ja ruokansa nostaminen järvestä ovat hienoja asioita, vaikka lähin tie rantaan asti tulisikin.
Perhokalastuskin lienee kuin polkupyörällä ajaminen – vaikka taito vähän ruosteeseen pääsisikin, se palautuu nopeasti aiemmalle tasolleen. Hapuilevan alun jälkeen perhonheitto lähtikin sujumaan odotetusti, eli varsin hyvin huomioiden vähäinen harjoitusmäärä, kunhan ei liikoja ryhtynyt yrittämään.
Porukan konkarit nostivat kalaa riittävällä tahdilla, että järven antimia riitti pöytään jatkuvasti. Oma kalansaaliini vaelluksella syötäväksi joutuvaa kokoluokkaa oli keskimäärin kala illassa. Nyt pienemmät harjukset olivat onnekkaampia ja henkensä heittivät vain pari noin kiloista harria sekä yksi pienempi taimen.
Blogistin kalansaalistaRuotsalaiseen tapaan kuuluvat aluekohtaiset luvat, kalojen ahkera istuttaminen, sekä järvien rannoille kalastajia varten tehdyt laavut ja laiturit. Joissain paikoissa toimii jopa polttopuuhuolto, mutta tunnelmallisempaa on toki oman nuotionsa tekeminen maapuusta alhaisemman palvelutason paikoissa. Kalastuksen lomassa istuskeltiin ahkerasti nuotiolla syömässä makkaraa ja edellisen päivän kalansaalista foliossa kypsennettynä.
Perhokalastajien lisäksi porukassamme oli tällä kertaa yksi ”pluppaukko”, eli Pekka kalasti perhon sijaan heittokohoon kiinnitetyllä muutaman perhon litkalla, jota heitetään virvelillä. Tälläkin viritelmällä tuli yksittäinen pieni taimen, mutta muuten kalat eivät tyynellä kelillä vedenpintaa rikkovien molskahdusten lähellä innostuneet syömään.
Suomalainen eräperinne on pitkälti kuollut ja tämän päivän retkeilijöistä vain harva osaa metsästää ja kalastaa. Vastaavasti metsästäjistä ja kalamiehistä vain harva haluaa tai edes osaa kulkea ja asua luonnossa päiväkausia. Ne harvat, jotka ovat kiinnostuneet näistä taidoista kokonaisuutena joutuvatkin ammentamaan tietonsa ja taitonsa erilaisista lähteistä, opetellen yksittäisiä osa-alueita kerrallaan. Tämä on haastavaa ja hidasta, mutta palkitsevaa. Omalta osaltani katson olevani retkeilijänä varsin kokenut, mutta erämiehenä vasta aivan aloittelija. Toisaalta, kuten vaelluksessa, on erätaitojenkin opettelussa matka päämäärää tärkeämpi.