Retkikunta polkaistiin käyntiin koulutusviikonlopun merkeissä pohjoisesssa Valkealassa. Lauantain ohjelmassa oli luentoja jäätikkövealtamisesta sekä tehtävien jakoa. Retkikuntalaiset jaettiin työryhmiin kiinnostusten ja siiviliosaamisten mukaan suurin piirtein niin, että hypistelijät varusteryhmään, lekuri lääkintäryhmään, teknisesti orientoituneet viestintään ja nörtit tiedotukseen. Lauantai-ilta päätettiin saunomalla ja höpisemällä mukavia. Myös tuotekehitystyötä tehtiin. Helmenä voisi mainita ajatuksen infrapunailmaisimella toimivasta jääkarhuhälyttimestä, jonka kylmätestejä varten rakennetaan omakotitalon kokoinen pakastin. Sunnuntaina harjoiteltiin ampumista ja retkikunnan toimintaa, jos jääkarhu sattuu tulemaan kylään.
Tekijä: Valtteri Kokkoniemi
Purkkia huoltamassa
Viikonlopulle ei ollut suunnitteilla mitään erityisempää tekemistä ja Bridge of Kyynäränharjun loggaukset kertoivat purkin kannen löystyneen siinä määrin, että sisältö oli alkanut kostua. Purkki on siltä ajalta, kun vielä käytin lokikirjoissa tavallista paperia, joten asialle oli syytä tehdä jotain ennen lokikirjan muuttumista selluloosamössöksi. Tämän ja Birgitanpolun kätköjeni huoltosuunnitelma perustuukin juuri siihen, että tällaisina viikonloppuina tulee yleensä lähdettyä reissuun jonnekin suhteellisen lähelle ja huoltotarve toimii hyvänä tapana valita kohde.
Reissu alkoi hienosti bussikuskin ollessa erittäin ystävällinen ja jättäessä minut puolen kilometrin päähän kotakivestä, vaikka paikalla ei bussipysäkkiä olekaan. Hain kätkön ja yövyin joidenkin metrien päässä. Nukuttuani pitkään lähdin liikkeelle valoisan ajan lyhyyden ja rinkan keveyden sanelemaa ripeää tahtia, joka toi minut omalle kätkölleni hieman pimeän laskeutumisen jälkeen, mutta harjun kapeuden vuoksi kulkeminen oli silti riittävän helppoa ja otin otsalampun käyttöön vasta huoltotöihin.
Alkuperäinen lukoton curverin rasia ja kostea lokikirja lähtivät mukaani. Tilalla on curverin nelilukkoinen purkki ja lokikirjana nykyinen ”lähimetsästandardi”, eli Rite in the Rainin vedenkestäväksi kyllästetty vihko. Erämaakäytössä käytän saman firman Durarite-lehtiöitä, jotka kestäisivät käyttöä vaikka vedellä täytetyssä rasiassa. Molempia saa (jälkimmäisiä tilaustavarana) kivenalla.fi -kätköilyverkkokaupasta. Lisäksi jätin purkkiin teräasekeskuksen ”in Colt we trust”-tarran ja muutaman nimikirjaimillani varustetun .44 magnumin hylsyn. Mikäli edellinen ihmetyttää, niin ammutussa hylsyssä olevaa nimeähän voidaan pitää vain lähettäjän, ei suinkaan vastaanottajan osoitteena ;)
Nuotiolla on mukava istuskella keskenään. Vettä tihuttelee jonkin verran, mutta kuoritakin alle vedeltä suojaan puettu Joutsenen untuvainen taukotakki lämmittää. Niin ja Laphroaig Quarter Cask toki myös. Harkitsen hiljalleen vetäytymistä telttaan paneutumaan mukaan lähteneisiin printteihin David Friedmanin omilta sivuilta löytyvästä kirjasta Future Imperfect, joka käsittelee joidenkin mahdollisten tai todennäköisten tulevaisuuden teknologioiden vaikutuksia yhteiskuntaan ja lakiin.
Ei ollenkaan huono tapa viettää viikonloppua, säästä huolimatta.
Kotimatkalla Kolilta
Kun lähtee helppoon reissuun, tulee yleensä valmistautuneeksi vähän puolivillaisesti. Niin tälläkin kertaa ja sen seurauksena kännykän akku oli lähtiessä lähes tyhjä. Iltasella ei taas oikein jaksanut ryhtyä muiden kännyköiden kanssa säätämään, joten nettiyhteyttä ei käytännössä ollut tarjolla. Nyt tilanne on toinen. Olemme kotimatkalla ja istun autossa miniläppäri sylissä. Nettiyhteyden viritän Villen kännykällä, kun olen saanut tämän kirjoiteltua.
Reissu meni kaikenkaikkiaan varsin mukavasti. Lauantaille luvattu helpohko keli piti paikkansa ja sunnuntain vesisade viivästyi ja heikkeni säätiedotukseen nähden. Luvattu sade kuitenkkin painoi ryhmän yleistä mielialaa siinä määrin, että Kolin huiputus jäi väliin ja oikaisimme Herajärven pohjoispäästä suoraan autoille. Lopulta rankkaan sateeseen ei päästy tutustumaan missään kohtaa ja tuuleenkin kunnolla vain kerran, kun kiipesimme erään korkeamman mäen päälle. No, kai tälläkin pärjätään.
Keskeytyksiä tuli yksi, kun Katariinalla alkoi matkanteko painaa. Kokemattomuudella tässä lajissa lienee osuutensa asiaan, mutta epäilyjä esitettiin myös siitä, että kilometrit Kiviniemen saunalle olisivat olleet paljon helpompia, kuin saunalta pois päin. Muu ryhmä jatkoi siis matkaa lautalle ja järven toista puolta pohjoista kohti Lakkalaan Katariinan ja Villen jäädessä saunomaan.
Yhteistoiminta sujui ”georetkikunnallamme” ihailtavan hyvin. Liikkeelle päästiin suurinpiirtein aikataulussa ja eteneminen kaikille sopivaa vauhtia toimi erinomaisesti siihen nähden, että tällä kokoonpanolla ei ole juuri yhdessä vaellettu. Joihinkin asioihin, kuten paikkatiedon jakamiseen ja suunnistukseen haettiin reissun aikana prosesseja, joita päästään tulevissa harjoituksissa testaamaan. Kaikenkaikkiaan voi todeta, että meillä on hieno ryhmä, jonka kanssa on ilo lähteä purkeille – varsinkin niille vaativammille.
Syysmyrskyyn Kolille
Tänään lähdemme Idiot Trailin vuoden viimeiseen harjoitukseen Herajärven kierrokselle. Ilmatieteen laitos lupailee meille rankkasadetta ja kovia tuulia. Paljon parempaa säätä ei olisi voinut kohdalle sattua, sillä ryhmä pääsee nyt testaamaan varusteita olosuhteissa, joissa niiden toimivuutta syksyisessä tunturissa alkaa hahmottaa.
Mukaan tähän harjoitukseen lähtee lähes koko ryhmä, joten entuudestaan toisiaan heikommin tuntevat jäsenet pääsevät tutustumaan toisiinsa. Tällä porukalla harjoitellaan tuleva kevät ja kesä. Uusia jäseniä otetaan ryhmään seuraavan kerran syksyllä 2009, kun olemme palanneet Vertical Limitiltä ja alamme suunnitella seuraavaa kohdetta. Meillä tulee olemaan vahva osanotto myös Geovaellus 2009:ssä kesällä, joten jäsenyydestä kiinnostuneiden kannattaa saapua eventtiin tutustumaan meihin.
Viikonlopun aikana kirjoitan raportteja reissusta. Sijaintiamme taas voi seurata osoitteessa http://www.erämaahan.fi/track
Välineillä on merkitystä
Olen pidempään pohdiskellut, että voisin kirjoittaa blogiini matkakertomusten lisäksi myös vaellukseen liittyvistä ja sitä sivuavista aiheista. Nyt, kun useamman reissun matkakertomuskin on jäänyt kirjoittamatta, tarjosi keskustelu #geocaching.fi-irkkikanavalla virikkeen kirjoittaa valokuvauksesta ja välineiden merkityksestä sille.
Kuten joku sankari aina välineistä puhuttaessa kertoo, hyvä valokuvaaja ottaa hyviä kuvia perusvälineilläkin. Tämä tietysti pitää paikkansa, sillä helpoissa olosuhteissa, missä kaluston rajoja ei ylitetä, hyviä kuvia syntyy kyllä. Joku toinen sankari kertoo aina, kuinka hyvilläkään välineillä ei synny hyviä kuvia ilman taitoa. Tämäkin pitää paikkansa. Se, mitä harva tuntuu ymmärtävän on, että hyvä kuvaaja pystyy ottamaan hyviä kuvia niissä olosuhteissa, missä se käytettävissä olevilla välineillä onnistuu.
Oma kamerani on tällä hetkellä Canon PowerShot A640, jalustana GorillaPod. Olen virittänyt kameraan chdk-firmwaren, jolla pystyn mm. kuvaamaan raw-moodissa. Ratkaisu on edullinen, kevyt ja rajoittava. Kun ilta alkaa hämärtyä ja valo muuttuu kauniin lämpimäksi, sitä on myös vähemmän. Käsivaralta kuvaaminen alkaa vaatia herkkyyksien käyttöä, jotka tuottavat kuvaan kohinaa, jonka poistaminen jälkikäsittelyssä taas syö terävyyttä, eikä pienempien aukkojen käyttöä voi ajatellakaan. Nopeissa tilanteissa pokkareille tyypillinen laukaisuviive estää kuvan ottamista oikeaan aikaan ja kun kuvien välillä kuluu vielä pidempi aika, ei mahdollisuutta uuteen yritykseen usein ole tarjolla. Näistä ja muista rajoitteista huolimatta, olen toki saanut hyviä kuvia aikaan – mutta moni hyvä kuva on myös jäänyt ottamatta tai epäonnistunut. Ja ilman raw-kuvausta, olisi onnistuneita kuvia vieläkin vähemmän.
Myös jälkikäsittelyllä on merkitystä. Kuva ei ole valmis, kun suljin napsahtaa. Reissussa luodaan mahdollisuudet – ja kotona lopputulokset. Jälkikäsittelystä puhuttaessa löytyy myös sankareita moneen lähtöön. Joku muistaa aina kertoa, miten kuvien muokkaaminen on väärin ja digikuvauksen mukanaan tuomaa hölynpölyä tietämättä tai huomioimatta, että aivan vastaavia asioita on tehty maailman sivu ammattilaisten ja kokeneempien harrastajien pimiöissä. Kukin toki tyylillään, mutta joskus tuntuu, että jälkikäsittelyn tuomitseminen on lähinnä sunnuntaikuvaajan tekosyy olla opettelematta sitä. Harvassapa ovat ammattilaiset, joiden workflowiin Photoshop ei kuulu.
Lopuksi parin edellisen pidemmän reissuni saalis: kevään hiihtovaellus Sarekissa ja kesän vaellus pöyrisjärvellä.
Purkeilla Nuuksiossa – jälleen
Nuuksioon oli taas ilmestynyt kourallinen uusia purkkeja ja mikäpä sen parempi tapa viikonlopun viettoon olisikaan. Nyt olen leirissä satakunta metriä theOravan kätköltä ”Käärme”. Sammakon koordinaatit ovat selvillä, joten huomenna suuntaan aamupalan jälkeen sinne.
Eilen tuli lähdettyä reissuun hieman epätavallisella tavalla. Pakkasin myös kiipeilyrepun rinkkaan ja matkustimme Anton kanssa Solvallaan kiipeilemään. Hyvin sujui ja kiipeilyn päätteeksi jätin kiipeilyvarusteeni kotiin lähtevälle Antolle ja jatkoin itse Haukkalammen suuntaan.
Reissulla on tullut tehtyä hieman kokeellista ruoanlaittoa. Kuivattu pekoni Pasta Carbonaran tukevoittajana toimi täydellisesti, kun sen ensin antoi hautua varttitunnin. Seitipohjainen kalapata taasen epäonnistui surkesti: mainittu seiti jäi sitkeäksi.
Radioamatööriyhteyksiäkin koetin saada lounaalla aikaan, kehnolla menestyksellä. Harjoitus kuitenkin tehnee mestarin.
Uusia lelujakin on mukana: Jetboil PCS. Partioaitan HotShopissa oli turhan hyvä alennus, kun laite oli joka tapauksessa ostoslistalla. Odotukset ovat täyttyneet sen osalta niin hyvässä kuin pahassakin. Näppärän kompakti, todella nopea, hankala sekoittaa, hankala tiskata ja polttaa ruoan helposti pohjaan. Täydellinen silloin, kun ruoka on valmistukseltaan nopea ja yksinkertainen, mutta vaativampaan retkikokkaukseen tarvitaan toki kaasutrangia.
Idiot trail
Vietimme viikonlopun 16-18.5 Repoveden kansallispuistossa ns. ”georetkikunnan” porukalla. Mukana olivat Ranys (Mari Tuunainen), fvrav (Ville Hakulinen, sieni), theOrava (Arto Vesamo), Kaji (Mikko Leskinen) ja Harjus (Harri Hirvasniemi). Reissu oli leppoisa, pääpainon ollessa porukkaan tutustumisessa ja jutustelussa.
Totesimme porukan toimivan hyvin yhteen ja asioiden sujuvan. Säät suosivat, hauskaa oli ja projektille saatiin konkreettinen alku. Ryhmän nimeksi valittiin itseironisessa hengessä sienen ehdottama ”Idiot Trail”, joka on geokätköilytermi suorimmalle reitille parkkipaikalta kätkölle, maastosta välittämättä, gepsin suuntanuolta seuraten. Ryhmän tulevaisuudennäkymissä on tällä hetkellä mahdollisimman laaja osallistuminen Nuuksion geovaellukseen ja toinen oma harjoitus syys-lokakuussa, jonka jälkeen uusia jäseniä ei syksyn 2009 Vertical Limitin reissulle enää oteta ilman hyvää syytä, tuleville reissuille toki kyllä. Keväällä ja kesällä 2009 harjoitellaan porukalla ja syksyllä 2009 lähdetään tunturiin.
Koska Repovedellä sijaitsee Olhavanvuori, joka tunnetaan suomen parhaana kalliokiipeilypaikkana, oli minulla, sienellä ja theOravalla myös kiipeilyvälineitä mukana. Nämä tulivatkin hyötykäyttöön matkalla perjantai-illan leiripaikalle, kun polku oli jäänyt veden alle. Kiersimme ongelman ongelmapaikan kiertämisen sijaan kulkemalla hieman ylöspäin jatkuvan polun päätepisteeseensä asti, jossa se päättyi vaaralliseen lähes pystysuoraan laskeutumiseen pinnalla olevalle polun osalle. Laskimme rinkat ja vaeltajat köyden varassa turvallisesti alas yleisen hauskanpidon nimissä. Lauantaina Olhavanvuorella samaa viihteen lajia, tosin kunkin itse ohjaamana laskeutumisena ja ilman pakkauksia sitten harrastettiin enemmänkin. Sunnuntaina käytettiin myös varsin mielenkiintoista reittiä vaativahkon louhikon yli – osa kerran, osa kahdesti. Kun louhikkoa seuraava kahluu osoittautuikin sen verran syväksi, että rinkkoja piti uittaa, otti suurin osa porukasta keväisessä viileydessä kiertotien ja säästi ylitysharjoitukset tulevaan kesään. Ranysin kanssa jatkoimme yli, minä kahlaamalla ja Ranys eräässä kohtaa uimalla, pituuseron ollessa muutaman kymmentä senttiä :)
Tältä pohjalta on hyvä jatkaa. Purkit tiettömien taipaleiden takana: täältä tullaan.
Painutaan Helvet…injärvelle
Onpa taas ollut kiireistä, joten tämäkin bloggaus tulee varsin myöhässä. 18-20.4 johdin Suomen Ladun 30PlusMiinus-klubin viikonloppuvaelluksen Helvetinjärven kansallispuistoon. Kelit suosivat ja reissu meni pääpiirteissään hyvin, joskin opittavaakin ryhmän johtamisesta löytyi.
Viikonloppuvaelluksille tyypillisen perjantai- ja sunnuntaipelivaran puuttumisen merkitys olisi ollut ennakoitavissa oleva yllätys. Eksymisten takia viimeisiä autoja saatiin odotella lähtöpaikalla ja ensimmäisten halutessa lähteä sunnuntainaa aamusta etelää kohti, piti lauantain leiri suuunnitella lähelle autoja. Järkevät reittivaihtoehdot jäivät hieman vähiin ja reitistä tuli pitkänpuoleinen, vajaa 20km. Yksi henkilö myös hyytyi pahasti suostumatta myöntämään sitä ja vasta pitkällisellä neuvottelulla lounastauolla saatiin painoa siirrettyä kokeneemmille vaeltajille. Seurauksena vauhti hidastui ja koko ryhmä kulutti liikaa tauoille varattua aikaa rinkat selässä. Painoa siirrettiin myös kahdelta muulta jäseneltä, toiselta rasitusvamman ja toiselta sopimattoman lainarinkan takia. Nämä onnistuivat esimerkillisen hienosti, iso kehu ongelmien mainitsemisesta ajoissa.
Keli oli siinä määrin loistava, että sain testattua myös taivasalla nukkumista jälkimmäisenä yönä. Avaruushuopa alle ja sen päälle makuualusta. Rinkkakin oli vieressä mukavan helposti saatavilla ja varusteiden pakkaus aamulla oli astetta helpompaa. Tietysti sään muuttuessa olisi tarvinnut nähdä enemmän vaivaa.
Omalta kohdaltani tämä oli toistaiseksi viimeinen klubille johdettu reissu, koska olen ottanut vastaan hieman turhan paljon velvoitteita toisaalla. Aion keskittyä reissujen suuunnittelun osalta Vaiskan Huippuvuorten retkikuntaan, omiin reissuihini ja syksyn 2009 ”georetkikuntaan”, suunnilleen tässä järjestyksessä.
Talvivaellusta Sarekissa
Saavuin juuri kotiin viikon hiihtovaellukselta Ruotsin Sarekissa. Kyseessä oli Vaiskan retkikunnan harjoitus kevään 2009 Huippuvuorten reissua varten. Lupauduin kirjoittamaan reissusta kertomuksen Vaiskan sivuille lähipäivinä, joten tarkempaa kuvausta (ja kuvia) reissusta on odotettavissa.
Vastoin aiempaa suunnitelmaa, en tullut bloganneeksi reissusta, koska retkikunnalle ei tullut satelliittipuhelinta mukaan.
Taival ei ollut savinen
Vaikka paikkakunnan nimi, Savitaipale, antaisikin pelätä pahinta. Viiden telttakunnan leirimme sijaitsee Virmajärven jäällä, Hiidenvuoren komeiden kallioiden alla. Olemme täällä viettämässä tunturikerho Kavtsin hiihtoviikonloppua ja hauskaa on ollut.
Päivän aikana on hiihdetty vähän päälle 10 kilometriä, josta suurin osa ahkioiden kanssa ja pieni iltalenkki ilman. Mukaan mahtui myös vähän vauhdikkaampaa mäenlaskua – pulkkien kanssa. Nyt illallinen on syöty ja aamun vedet keitetty termareihin, joten olemme pikkuhiljaa siirtymässä unten maille.
Keli on suosinut mainiosti hiihtoa, joskaan ei alkuunkaan valokuvausta. Parempi kuitenkin näin päin :)
