Tekijä: Tomi Löfman

Tiistaina 3.3. Vaiska transport pyyhkäisi Suomen halki pituusakselia pitkin Leville ja keräsi matkalta kyytiin 5 innokasta talvivaeltajaa (Arto, Juha, Roope, Terho ja Tomi). Lauri liittyi illalla joukkoon Kammilla, minne hän saapui suoraan Saariselältä. Seuraavana aamuna pakattiin teltat ja keitinlaatikot ja suunnattiin rajan yli Ruotsiin ja Ritsemiin. Jällivaarassa käytiin tankkaamassa dieseliä pakuun ja Sibylla -evästä masuihin. Suksien päälle päästiin iltapäivällä ja kärki liikahti kohti Akka tunturin länsikuvetta.

Alkumatkasta pakerrettiin pitkän pitkää nousua 450 käyrältä 800 käyrälle. Vaikka nousu oli aika tasaista taapertamista, väliin mahtui muutama jyrkkäreunainen uoma ja vähäluminen töyräs. Näitä kierrellessä sitten paloi aikaa ja energiaa. Muuten reissun aikaiset lumiolosuhteet suosivat hiihtäjää. Hanki kantoi, mutta ei ollut jäistä. Hiihto-olosuhteita kuvaa hyvin myös se, että Vaiskan agendalla oli monta 8-9 lekin päivää, mutta kertaakaan ei päivätavoitteen saavuttaminen ottanut 7 lekiä enempää.

Ruotesvagessa tuuli puhalteli päin näköä niin, että hintelämpiä hirvitti. Onneksi ahkion massa piti pienimmätkin maan kamaralla. Lounastauolla laitettiin teltat pystyyn puhurin tarjotessa lisähaastetta hommalle. Oikein hyvää harjoitusta ja kaarten katkeamisiltakin vältyttiin. Kaiken kaikkiaan reissun aikana päästiin kolmesti treenaamaan teltan myrskypystytystä.

Mikkasstugan ohitettiin korkealta ylärinteen kautta. Tarkoitus oli välttää turhia nousumetrejä Kuopervaggella pysymällä noin 800 metrin käyrällä. Valittu linja kuitenkin kallistui niin viistoksi, että ahkiot alkoivat ensin kulkea sladissa ja sitten kellahdella. Juha testasi minkälaisen vaikutuksen akselinsa ympäri pyörähtänyt ahkio saa aikaan valjaiden kautta vetäjässä. Sivusta tarkkailleet rekisteröivät pinnallistuneen ja pihisevän hengityksen sekä voimakkaan punoituksen kasvoilla.

Lumimajoitteet tehtiin Kisuriksen kupeeseessa virtaavan Spietjaujåkkån penkkaan. Luolan kumppaniksi muurattiin iglu. Rakennushommissa luolamiehet kastuivat aluskerrastoa myöten, iglun muurarit selvisivät kuivempina. Sekä luolan kaivu, että iglun kasaus ottivat rapiat 4 tuntia. Yö lumimajoitteessa oli epätodellisen hiljainen vaikka pihalta puhkui navakka tuuli.

Retken aikana ei muita kulkijoita näkynyt, ennen kuin viimeisenä päivänä. Ensin vastaan hiihteli saksalaispariskunta, jolle Vaiska opasti luolan ja iglun paikan. Saksalaismiehen trikoot ja sarvis pulkkaa muistuttava kevytahkio virittivät jälkeenpäin vilkasta keskustelua riittävästä varustautumisesta avotunturiin. Myöhemmin iltapäivällä Akkastuganin lämmöstä lampsi darthvader –maskien taakse naamioituneita sällejä virnuilemaan ja kuvaamaan viimeisen leirin pystytystä. Yhden maskin takaa löytyi talven ja kevään aikana tiiviisti ja monessa paikassa ulkoillut Markus. Kuvamateriaalia pystytyssessiosta löytyy linkin takaa. Illan pimettyä hiidettiin Akkajärven yli  Ritsemiin. Loppukiriltä ei tälläkään reissulla vältytty ja viimeinen töyräs parkkipaikalle puskettiin reidet hapoilla.  

Suurimmat vastukset taidettiin kokea yömyöhällä paluumatkalla. Akkajärveltä puhaltanut itätuuli oli kinostanut puolimetristä kovaa penkkaa Ritsem-Suorva väliselle tielle, johon paku sitten jäi mahastaan kiinni. Kuuden unenpöpperöisen ukon voimin kinokseen kaivettiin pakun mentävää linjaa joitakin kymmeniä metrejä ja lopulta auto-peräkärry yhdistelmä saatiin läpi.

Kammilla huollettiin ensin varusteita ja sitten ukkoja. Saunan leppeässä lämmössä pehmitettiin ja pestiin piintynyt reissukarsta pois. Levin Myllynkivessä käytiin iltapäivällä nauttimassa pitkä lounas, jonka jälkeen monen silmät alkoivatkin jo lupsahdella. Peti kutsui suurta osaa. Pari sinnikästä yritti vielä päästä takaisin kylille, mutta yritys hyytyi eksyneeseen taksiin, joka ei ikinä saapunut Kammille asti. Ehkä hyvä niin, sillä kyyti takaisin etelään lähti jo aamuvarhaisella.

Laurin ja Tomin opintie kohti Huippuvuorten vaellusta jatkui siis Sarekissa. Vaelluksen aikana viilattiin erityisesti yhteistä ruokavaliota. Aamupalaksi laitetaan kaurapuuroa, johon lisätään muslia, voita, mehukeittoa ja pähkinäsekoitusta. Energia- ja kuitumäärä on tuhti. Sarekissa Laurille alkoi näkkäri maistua, joten sitä varataan reilummin Huippikselle. Tomi on leipäaddikti, jonka reissu olisi melko varmasti pilalla ilman rukiista purtavaa. Lounaaksi Lauri pistelee Reittereita ja Tomi keittotermoksesta omia pussikeittopohjaisia sekoituksia (resepteistä kiitokset Salosen Jussille). Päivällisen pohjana on pata-aines + makaroni/riisi tai perunamuusi. Lisukkeeksi laitetaan kuivattuja kasviksia ja pihviksi kuivattua suikale- tai jauhelihaa. Tauoilla molemmat pistelevät suklaata ja keksejä. Kumpainenkin on juoksu- ja suunnistushommissa lipitellyt kiintiöt täyteen urheilujuomia, joten Laurilla on hiihdon aikana termarissa laihaa kaakaota ja Tomilla makeaa teetä. 

 

Markus, Johanna ja Jari kävivät nautiskelemassa Kaukopartiohiihdon tunnelmista helmikuun vikana viikonloppuna ja kokeilemassa, miltä tapahtuman uudet lenkit näyttivät. Sää vaihteli pikkupakkasesta plusasteisiin ja kumpanakin päivänä sateli välillä lunta. Hiihdossa oli tarjolla kolme noin 75 kilometrin lenkkiä ja varusteina kolmikolla olivat valtion metsäsukset.

Tavoitteidensa mukaisesti Jari hiihteli ensimmäisenä vuorokautena 22,5 tuntiin 150 km ja Markus 75 km. Toiselle kierrokselle Jari bongasi sattumalta seurakseen erään Vaiska aiemman Huippuvuorten reissun kävijän. Markuksella oli ongelmia energian imeytymisen kanssa, joka kulminoitui vähän ennen Uttiin tuloa nautinnolla syödyn Hesen aterian ylöstuloon.

Johannan koetinkivenä olivat jo valitettavan tuttuun tapaan monot. Ne olivat toimineet jo parilla edellisellä testilenkillä ihan mukavasti, mutta ongelmat tulevatkin esiin vasta parinkymmenen hiihtokilometrin jälkeen. Monojen tuunaukseen ja rakkolaastareiden liimailuun menikin ensimmäisellä lenkillä pari tuntia. Koska keskeyttäminen ei kuitenkaan kuulostanut vaihtoehdolta, hiihteli Johanna lenkin kiltisti läpi. Utissa odottivat huopasaappaat ja niillä pystyi vielä lähtemään pimeälle toiselle kierrokselle. Yöllä meinasi yksinäiselle kulkijalle iskeä kooma ja kantapäiden rakkulat ilmoittelivat itsestään. Tavoite kirkkaana mielessään Johanna hiihti kuitenkin Uttiin ja matkaksi kirjattiin 150 km vajaassa 24 tunnissa.

Lauantaina Jari ja Markus lähtivät hiihtelemään vielä yhden 75 kilometrin lenkin Anhavan suuntaan. Lopputulokseksi Jarille kirjattiin 225 km ja Markukselle 150 km. Kaikki saivat siis tavoitteidensa mukaisen pitkän harjoituksen tehtyä ja muutenkin tapahtumasta jäi taas hyvä fiilis.

-Johanna

Nousiaisen Johanna suunnitteli retkikunnalle logon, joka myös yksimielisellä päätöksellä valittiin retkikunnan viralliseksi tunnukseksi. Logossa oleva jääkarhuista varoittava liikennemerkki on ainoa mustapohjainen varoitusmerkki Norjassa. Liikennemerkin aiemmassa versiossa oli musta karhu valkealla pohjalla, mutta se siis vaihdettiin nykyisen kaltaiseksi, jotta jääkarhulle saatiin valkea turkki. Logosta teetetään brodeerattuja kangasmerkkejä ja tarroja, joita sitten kukin voi ommella ja kiinnittää varusteisiinsa.

Eteläisen Suomen alkutalvi ei viime vuosina ole tarjonnut kovin hyviä edellytyksiä hiihtovaellusharjoittelulle. Niinpä retkikunnan jäsenistä useat suuntasivat joulu- ja tammikuussa Lappiin. Hiihdon ohella päästiin käytännössä koettelemaan uudenkarheita varusteita.

Jari, Johanna ja Pasi tekivät rengasvaelluksen Joulun ja Uudenvuoden välissä Kilpisjärvellä. Matkassa oli myös muutama kaveri, joten porukan koko oli 6 henkeä. Pakasta vedetyt fjellpulkenit ajettiin sisään ja muukin uusi varustus koeteltiin. Pasin ahkio oli ilmeisesti maanantaikappale, sillä siitä irtosi niittejä ja peitteen vetoketju petti. Myös gore-takkien hupun ompeleet ratkeilivat ja pikalukkoja puuttui. Hyvä asia on, että viat ilmenivät tässä vaiheessa ja varusteet saadaan valmistajille korjattavaksi. Hieman kuitenkin kummastuttaa tunnettujen merkkien laadunvalvonnan taso.

Lappeenrannan teekkari Markus hiihteli opiskelukavereiden kanssa myös joulun aikoihin Käsivarressa. Ropilta – Kilpisjärvelle kuljettu vaellus ristesi yhtenä yönä Jarin, Johannan ja Pasin reissun kanssa. Jälleennäkemisen riemu oli oletettavasti suuri.

Lahtisen Laurin oli tarkoitus johtaa eräopasopintoihin liittyvänä näyttötyönä viikon vaellus Inarinjärvellä. Tammikuun alkuun suunnitellulle reissulle mukaan olisi lähtenyt Laurin opiskelukavereiden lisäksi mm Olli. Laurin sairastuminen juuri reissun alla kuitenkin pilasi suunnitelmat. Porukka hajosi ja Inarinjärven keikka peruuntui.

Inarinjärven peruuntumisesta sisuuntunut Olli suuntasi Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon yksikseen. Tai ainakin niin Olli oli suunnitellut, sillä heti alkumatkasta Pyhäkerolla peesiin liimautui kettu. Kettu jolkotteli 5 metrin päässä ahkion perässä 50 kilometriä, eikä hätistely-yrityksistä huolimatta tehnyt omaa reitinvalintaa. Öisin ahkiolla kävi rapina, mutta absidiin asti, jossa ruuat olivat, repolainen ei uskaltautunut. Olli sai myös nauttia harvinaistuvista yli 30 asteen pakkasista.

Lauri toipui viikossa taudin pahimmasta vaiheesta ja kaasutti keskenään Kilpisjärvelle. Vatsa oli vielä antibioottien nauttimisesta hiukan sekaisin. Kilpisjärvi-Halti-Kilpisjärvi setti sujui mukavasti paluumatkalle saakka. Keli kävi tuhnuiseksi, tuuli yltyi ja teltanpystytysyritys Kahperusvaaran etelärinteellä päättyi kolmen kaaren katkeamiseen. Myräkän keskellä Lauri pakkasi tavarat ja lähti hämärässä kohti Kuonjarjoen kämppää. Nenä kiinni kompassissa tehden matka eteni hitaasti. Näkyvyyttä pimeässä oli suksenkärkiin saakka. Onneksi kämppä löytyi ekalla ylilennolla, eikä ilta venynyt pitemmäksi. Menetyksiksi luetaan Hillebergin 3 katkennutta kaarta ja pieni reikä kaaritunnelissa. Plussaksi voidaan laskea arvokas kokemus häijystä kelistä. Isompia traumoja ei varmaan jäänyt, sillä muutaman päivän jälkeen tapahtuma jaksoi jo hymyilyttää.

Lauantai-illan hämärässä kierreltiin toisten teltoissa hämmästelemässä varusteita. Moni sai varmasti hyviä vinkkejä loppuhankintoja ja -virityksiä varten. Pientä huolta on herättänyt telttojen myöhäinen toimitusajankohta. Teltat on siis luvattu vasta maaliskuuksi ja reissuun lähtö on heti huhtikuun alussa. Siinä mielessä tilanne on kuitenkin hyvä, että telttoja löytyy Huippuvuorille tarvittaessa lainaksi. Myös keitinlaatikoita puuttui vielä muutamalta telttakunnalta, mutta tähän asiaan saadaan helpotusta lähipäivinä. Jari oli löytänyt kaverin, joka sopuhintaan taittelee laatikot tarvitsijoille.

Hyvin nukutun yön jälkeen koetti pilvinen aamu. Lämpötila oli noussut muutamalla asteella. Yhdeksältä kärki nytkähti liikkeelle ja myötätuulen siivittämänä sujuttelimme tulouraa kohti Padasjoen laivarantaa. Pakkanen oli jäädyttänyt vetiset kohdat, joten paakkuja ei suksien ja ahkioiden pohjaan muodostunut. Laivarantaan saavuimme ennen puoltapäivää.

Viikonlopun tapaaminen ajoi asiaansa ja retkikunnan varusteet saatiin katsastettua. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää varusteiden osalta tällä hetkellä hyvältä. Myös hiihtely ahkion kanssa viimaisella järven jäällä viritti jokaisen mukavasti vaellustunnelmiin.