YLE uutisoi Lapissa UKK-puistossa menehtyneestä miehestä ja tämän pahoin kylmettyneestä retkikaverista. Heitä luonnehditaan artikkelissa kokeneiksi vaeltajiksi.
Tässä on mennyt moni asia yhtäaikaisesti pieleen, lehtitietojen perusteella:
1) Kyvyttömyys hätämajoittua paikoilleen. Vaikka olisi tarkoitus tukeutua tupiin, pitää aina olla mahdollisuus myös selvitä vallitsevissa olosuhteissa paikoilleen majoittuen.
2) Suunnistusvirhe, ilmiselvästi. Ennen nykytekniikkaa ei toki ollut mahdollista luotettavasti suunnistaa näkyvyyden kadotessa, mutta GPS:llä sekin onnistuu ja siihen pitäisi olla valmius. Ja tämän syystä tai toisesta epäonnistuessa palataan tuohon yllä olevaan kohtaan.
3) Varmentamattomat viestiyhteydet. Nopeasti tappavissa olosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää, että viestiyhteydet eivät ole yhden kortin varassa. Kahden hengen seurue, jolla on riittävät taidot ja välineet suunnistaa ilman näkyvyyttä, voi käyttää toisena järjestelmänä kännykkää, jos pääsy paikalle, missä on kenttää, on kohtalaisen varmaa. Toisen järjestelmän pitää olla kännykkäverkosta riippumaton, kuten alueella toimiva satelliittipuhelin tai PLB-hätälähetin. Molempi parempi.
4) Virheellinen sijainnin viestintä tai hätäsanoman jälkeen ilmoitetusta sijainnista lähteminen. Lehtitietojen perusteella ei ole selvää, kummasta on kysymys, mutta etsijät eivät löytäneet miehiä heidän ilmoittamistaan koordinaateista.
Minkä tahansa edellisistä toteutumatta jättäminen olisi riittänyt turman välttämiseen. Retkeillään me muut turvallisesti. Myös kokeneet vaeltajat.
Seitsemän veljeksen reitin Hyvinkään osuuden jälkeen olen jatkanut projektia molempiin suuntiin, sopivien tilaisuuksien sattuessa. Nurmijärvellä tuli kuljettua päiväretkeilyn merkeissä Rajamäen läpi Uudenkyläntielle asti. Pohjoispuolella puolestaan seurasin Usmin retkeilyreittejä luoteeseen, mistä pääseekin lyhyellä pyrähdyksellä rauhallista tietä pitkin Ilvesreitistölle Paalijärven kohdalla. Pari erillistä lyhyttä vaellusta eri reissukavereiden kanssa toikin sitten löydetyn reitin Räyskälän lentokentälle asti, missä reitti haarautuu kohti Hämeenlinnaa ja toisaalla Tammelaa.
Usmin ulkoilualueelta löytyvät Iso-Kypärän ja reitille lähes osuvan Kiiskilammen laavut ovat molemmat asiallisen oloisia. Paalijärven uimarannan kota puolestaan on parhaat päivänsä nähnyt. Sateensuojasta se toimii, jollei tuuli puhalla täysin toivottomasta suunnasta, mutta edes ehjiä penkkejä ei löydy nukkumiseen riittävää pituutta. Reittimerkit ovat Usmin puolella asialliset, kuten Ilvesreitistön merkintäkin taas Paalijärveltä alkaen, kun taas maasto Paalijärven ja Lopen välillä on vesihuollollisesti haastavaa, mikä kannattaa ottaa huomioon kyseistä etappia kulkiessa. Lopelta löytyi sattumalta otsalampun valossa nuotiopaikka, joka ainakin pimeässä tarkastellen vaikutti soveltuvan yöpymiseen oman majoitteen kanssa, tai ainakin hyvin maastoon sulautuvan sellaisen. Päivänvalo saattaa toki tarjota yllätyksensä, kuten se saattaa myös paljastaa puuvajan sijainnin, joka nyt jäi pikaisella ohikulkumatkalla löytymättä.
Huhtalan kota oli perinteinen kotalaavuratkaisu, missä seinustojen hartialevyiset penkit soveltuvat nukkumiseen. Varmaa vesipaikkaa ei lähistöltä löydy, mutta ainakin näin sateiseen vuodenaikaan itäpuolella kodalle lähtevän polun ja oikopolun risteyksessä kulkevassa, kodan mäeltä laskevassa purossa oli kova virtaama ja kirkasta, joskin hieman rautapitoisen makuista vettä. Kuivempaan aikaan kannattanee kantaa vettä Lopelta asti, kuten mekin ilman ennakkotietoa teimme, mutta muutoin puhdistuskaluston luulisi ratkaisevan vesihuollon. Lähistöllä oleva, kartoista löytyvä Rajalan laavu on puolestaan tuvan pihassa ja paikalta löytyy tieto, että tupa pihapiireineen on nykyään paikallisen latuyhdistyksen yksityiskäytössä.
Huhtalan jälkeen reittimerkintöjen taso myös muuttuu vaihtelevaksi. Osin merkintöjä ovat tuhonneet metsätyöt ja joiltain pätkiltä ne vain on jätetty tekemättä, luottaen lähinnä siihen, että Poronpolun merkintöjä seuraamalla löytää perille. Kyseinen ”polku” on kuitenkin kokoelma eri pituisia reittejä, jotka risteilevät maastossa siinä määrin moninaisin tavoin, että Ilvesreitin seuraaminen niitä pitkin ei yksinään ole täysin triviaalia. Reitti on myös tällä pätkällä osin merkitty maastoon eri kohtiin, kuin Hämeen virkistysalueyhdistyksen omassa nettipalvelussa. Erityisesti pimeällä liikkuessa helpottavat nyt keräämäni GPX:t reitin seuraamista oleellisesti. Reittimerkintöjen taso jatkuu vaihtelevana Pilkuttimen erinomaisen hienolle laavulle asti, minkä jälkeen reitin seuraaminen on taas poikkeuksetta varsin selkeää. Räyskälän lentokentän nurkalta Melkuttimelle päin lähtiessä reitti on peräti merkitty Ilvesreitistön parhaalla merkkimateriaalilla, eli heijastinlevyillä. Näitä voisi toivoa ilmestyvän tulevaisuudessa myös Huhtalan ja Pilkuttimen väliselle osuudelle, jonka seuraamista voi nykyisellään pitää ilman suunnistustaitoa, joka perinteisin keinoin tai nykytekniikalla, mahdottomana.
Aloitin lähiretkeilyprojektin. Seitsemän veljeksen vaellusreitti on teoriassa Helsingin, Vantaan, Tuusulan, Nurmijärven ja Hyvinkään alueilla kulkeva yhtenäinen vaellusreitti, joka kulkee Aleksis Kiveen ja Seitsemään veljekseen liittyvien kohteiden kautta. Käytäntö avautunee projektin kuluessa. Reitti tulee hyvin lähelle Hämeen Ilvesreitistöä, jota pitkin puolestaan pääsisi kulkemaan aina Hämeenlinnaan tai Tammelaan asti. Tavoitteenani on varmistaa reitin kulkukelpoisuus, tarvittaessa sopivat yhdysreitit etsien, sekä kerätä siitä paikkatieto muidenkin käytettäväksi. Pyrin kirjoittamaan sekä projektin tiimoilta tekemistäni retkistä, että käyttämästäni tekniikasta.
Matka alkoi lauantaiaamuna reitin pohjoispäästä, Hyvinkään Sveitsistä, minne jätin autoni. Parkkipaikka on valtava, joten koko reitin kävelemään saapuville tämä voittanee kirkkaasti Helsingin keskusta-alueen auton pysäköinnissä. Reitti kulkee kolmostien alitukselle asti ”Kunnon reittiä”, jonka punaiset teippimerkit ovat välttävässä kunnossa. Alueella risteilee erilaisia ulkoilureittejä, joista oikean löytäminen ei pelkästään reittimerkintöjä seuraamalla ole täysin ilmeistä. Varsinkaan tähän suuntaan, vaikka jokunen suuntamerkki risteyksissä osoittaisi kyllä oikean reitin päinvastaiseen kulkusuuntaan, mikäli tietää Seitsemän veljeksen kulkevan juuri Kunnon reitin linjausta tällä pätkällä, jolla sen omat merkinnät uupuvat. Kolmostien alituksen jälkeen alkavatkin erinomainen viitoitus, sekä siniset maalimerkit ja -tolpat, joista saa nauttia koko matkan Nurmijärven rajalle asti. Joissain risteyksissä johtuu ajoittain tosin hieman etsimään reittiä, kun reittimerkki on sijoitettu vähemmän hyödyllisesti keskelle risteystä ja seuraavalle on kulkusuunnassa vähäistä enemmän matkaa.
Hyvinkään puolella on tarjolla yksi erinomainen laavupaikka, Kaksoislammilla. Usmin alue on suosittu ja paikalla on viikonloppuisin syytä varautua retkeilyn saavan sosiaalisen ulottuvuuden. Itse paistoin täällä makkarat ja jatkoin matkaani Urolammille, jonka rantaan pystytin oman laavuni. Myös Urolammin ranta on kaunis ja sopivan tasainen, jotta omaa laavukangastaan kantava risuretkeilijä pääsee sateensuojaan tuijottamaan peltipurkissa palavaa nuotiota. Seuraavana aamuna heräsin ennen auringonnousua aamiaiselle ja lähdin päivän valjetessa kävelemään kohti Nurmijärven rajaa. Matkalle osuva Petkelsuo oli hienoinen pettymys, reitin pitkosten kulkiessa vain suon rämeosuudella, joten maisemat jäivät vähäisiksi. Viimeisillä sadoilla metreillä ennen Nurmijärven rajaa myös reittimerkinnät katosivat. Reitti löytyi lueskelemalla molempien kuntien PDF-muotoisia toislaatuisia karttoja, sekä pienellä etsiskelyllä. Kunnanrajan saavutettuani lähdin paluumatkalle oikotietä kaupungin läpi, tavoitteena olla autolla mieluiten ennen pimeää ja hakea matkan varrella jokunen geokätkö. Ensimmäisten joukossa löytyikin aivan reitin vieressä kulkevalla luontopolulla sijaitseva kätkö, jonka kuvauksessa mainittiin polun varrella olevasta laavusta. Peruskartta ei sen sijaintia tiennyt, mutta Open Streetmapin aineistoon joku oli sen ystävällisesti merkinnyt, joten paikka löytyi ongelmitta. Kyseessä oli ehkä enemmänkin keittokatos kuin laavu, seinien ollessa yläosastaan avoimet. Tämänkin sijainnin otin talteen ja se löytyy tämän artikkelin liitteenä olevista paikkatiedoista. Viimeinen pikataival toikin kestopäällystettä pitkin autolle, juuri auringon alkaessa painua mailleen siellä jossain tihkusadetta jatkuvasti niskaan tiputtaneen massiivisen pilviverhon harmauden takana.
Nykyajan maisemiaLaavu…ko?
Kuljetun reitin tallentaminen edellyttää jatkuvaa GPS:n käyttöä, joka erityisesti kännykällä tehtynä söisi valtavat määrät akkua. Omat tallennukseni tein Garminin Tactix rannekellolla, joka palvelee tarkoituksessa erinomaisesti. Käytännössä aivan riittävä tarkkuus useimpiin käyttötarkoituksiin saavutetaan myös sen UltraTrac-moodissa, jossa reittipiste tallennetaan vain minuutin välein, jolloin kellon akku kestää huimat 50 tuntia. Kellon akku on erittäin pieni ja latautuu nopeasti, joten myös tarkempaa reitin tallennusta, jota tälläkin reissulla enimmäkseen käytin, voi käyttää koko päivän ja akun lataus sen päätteeksi ei juuri virtapankin varausta rokota. Myös geokätköjen etsiminen on miellyttävää laitteella, jonka kädestä putoamista ei tarvitse murehtia. Bluetooth ikävä kyllä ei toimi tiedonsiirtoon siitä huolimatta, että puhelimen ilmoitusten näyttämiseen se laitteesta löytyy, joten kaikki paikkatietojen siirto edestakaisin kännykän kanssa tehtään USB:llä. OTG-kaapelilla kytketty kello näkyy puhelimelle massamuistina ja GPX-muotoiset kätködatat voi pudottaa sellaisenaan niille varattuun hakemistoon, kuten muillakin Garminin laitteilla. Samoin kellolla kerätyt reitit ja pisteet löytyvät GPX muodossa samasta hakemistosta.
Matkan varrella odotin törmääväni Kiveen ja Veljeksiin liittyviin paikkoihin infotauluineen, mutta nämä loistivat ainakin Hyvinkään osuudella poissaolollaan.
Edellisen päivän power trailin ravaaminen tuntui aamulla odotetusti jaloissa…ehkä päässäkin? Valikoiduksi tuli siis reitti Ruuhijärven hienoissa maisemissa pistäytyen, vain jokusen kätkön kautta. Ajatuksena oli, että kävelyinnon riittäessä autolle asti, mutta jos vaikka kiven alta ilmestyy kastemato, voi kalaankin jäädä. Aamulla nukutti pitkään ja iltapäivä meni leppoista tahtia, oleelliseen eli elämästä nauttimiseen keskittyen. Kuten yleensä, iltaa kohti jalat pikkuhiljaa vetristyivät ja koneeseen tuli vauhtia, joka lopulta kantoi auringonlaskun aikaan autolle asti.
Edellisestä yksin tehdystä useampipäiväisestä alkoikin olla jo hetki aikaa. Kun ei ole seuraa, kääntyy ajatus kohti omaa toimintaa, sitä kehittäen ja jalostaen. Uusia ajatuksia tuli niin varusteisiin, toimintatapoihin kuin projekteihinkin liittyen. Ja jotain isompaa pitäisi ehkä saada taas aikaan…
Kävelin tänään Holma-Saarijärvelle asti ja hain kuudettakymmenettä keskenään samanlaisia kätköjä. Onko kätköilyssä ylipäätään järkeä? No ei. Mutta oliko power trail edes kivaa? En oikein tiedä. Oliko hapokasta? Todellakin. Tuleeko ikävä sitä noin kolmannesta trailista, jonka tekijä on ilmeisesti keräämässä pois ja arkistoimassa ilman, että ehdin sitä hakea? Ei hetkeäkään. Onko rommitee edelleen hyvää? On.
Kuulin purkilla tapaamaltani pohjanmaalaiskätköilijältä polun ilmeisestä tulevasta arkistoinnista, johtuen suurten kävijämäärien aiheuttamasta maaston kulumisesta. Kätköt tosiaan löytyivät helposti muodostuneiden geopolkujen perusteella, mutta välillä Bodom-Haukkalampi ne olivat lähes poikkeuksetta aivan Metsähallituksen tekemän hiekkatien varressa paikoissa, missä ei ole mitään erityistä nähtävää. Myös koordinaatit olivat tarkkoja, mikä osaltaan vähentää kulumista. Jos oletetaan, että power traileja ylipäätään on syytä olla, oli tämä pätkä ehkä suunnilleen niin hyvin toteutettu, kuin inhimillisesti mahdollista.
Huomenna paluumatkalle…ehkä hieman järjellisempien kätköjen kautta.
Kätköilyssä tuli vastaan hienoisia haasteita, kun multikätkön Look at the Narrow Lake laskentakaavan muuttujista yksi oli ilmeisesti hieman elänyt. Muiden suhteen ratkaisu kuitenkin tuotti n. 160m pitkän suoran viivan, jolla kätkön täytyisi olla. Kun piilotustavastakin oli vahva epäilys, lähdin koluamaan paikkoja ja varsinaisena työvoittona purkki osuikin silmään noin samoihin aikoihin, kun taivaalta alkoi tulla vettä.
Illan mittaan kostunut vaatetus edellytti mielialaa korjaavia toimia, joten illan hämärtyessä leiriydyin kelvolliselle uimapaikalle Häkläjärven rantaan. Sadeviitan alla nukkuminen ei houkuttanut tippaakaan, vaan suojana elementeiltä sai toimia Vihen laavukangas. Rankisen jäädessä pelkäksi maavaatteeksi, ovat sisätilat ruhtinaalliset puuhasteluun. Pari kourallista kuivia kuusen alaoksia mukaan ja savusilmä pääsi lohduttautumaan tulisella nuudelikeitolla, oliiviöljyssä paistetulla halloumilla ja rommiteellä. Kun vielä sai katsella elävää tulta, kääntyi olo pian varsin loistavaksi sateen ropistessa laavun kattoon.
Reissuja on tullut tehtyä viime aikoina paljonkin, mutta seuran kanssa, eikä niistä siten ole ehtinyt juuri kirjoitella. Nyt tulin lähteneeksi yksinäni geokätköilemään Luukin ulkoilualueelle Nuuksion kupeessa. Tälle puolen Nuuksiota automatkaakin kertyi vain vajaat 20km, joten lienen syyllistynyt lähiretkeilyyn.
Olen aiemmin tehnyt yhden kätköilykiertueen samoille nurkille, mutta uusia kätköjä oli kuitenkin haettavaksi. Erityisen miellyttävä löytö oli Onnentupa, joka edellytti kahden muun hienon metsäkätkön hakemista samoista maastoista, itse kätkö”rasian” ollessa poikkeuksellisen kookas.
Ensimmäisen yön vietin sadeviitta laavukankaana kuusen juurella, vaikka suurempikin laavukangas rankisella olikin mukana.
Viime aikoina on sentään tullut retkeiltyä ahkerammin, kuin olen tänne kirjoitellut. Tahti on kuitenkin ollut heikompi kuin aikoinaan ja määrän merkittävä lisääminen onkin aktiivisena tavoitteena. Anulla, joka aikanaan tutustutti minut Vaiskan retkikuntatoimintaan ja sitä kautta Arktiseen klubiin, on tilanne ollut pienten lasten johdosta vielä oleellisesti heikompi. Niinpä syntyi ajatus lähteä laavuretkelle jonnekin ja logistiikan osuessa kätevästi, kohteeksi valikoitui vastikään kansallispuistoksi muuttunut Teijon retkeilyalue.
Saavuin paikalle yötä vasten sunnuntai-iltana, unirytmeissämme kun on valtava ero. Anu vapautui koululta Salossa 10.30, samoihin aikoihin kun itse kömmin ulos makuupussista Roosinniemen kiintolaavulla. Herääminen rankisen hyttysverkon takana avautuvaan järvimaisemaan oli jälleen erinomainen muistutus siitä, miksei kotona kannata nukkua. Matildajärven parkkipaikalle palatessani minua tervehti aina iloisen Anun lisäksi paketistaan nesteitä valuva lohenpyrstö ja kun sekä aamupala että aamukahvi olivat jääneet väliin, vaati tilanne paluuta Roosinniemen loistavien grillausrakenteiden äärelle. Lohi, tuorejuustolla täytetyt herkkusienet ja suklaa tekivät kauppansa ja lupasimme uskotella itsellemme kävelevämme ahkerasti.
Ravintopuolen ja kahvin tultua hoidetuksi lähdimme kiertämään Teerijärveä aikomuksena majoittua Endalin laavulle. Soinen ranta kuitenkin teki puhtaan veden saamisen haastavaksi ja päätin lähteä hakemaan vettä muutaman sataa metriä länteen olevalta kallioniemeltä, joka oli kartan mukaan ylitsepäsemättömän suon takana. Odotusten mukaisesti ylitsepääsemätön suo edellytti muutaman suonsilmäkkeen väistämistä, mutta vaelluskengän varren riittävyyttä ei juurikaan mittailtu. Odotusten vastaisesti pieneltä niemeltä löytyi mitä mainioin leiripaikka, joten lyhyen puhelun jälkeen kiintolaavusta päätettiin luopua.
Ilta-auringon paistaessa rannalle hernekeitto, grillattu halloumi, tuorejuustoon dipatut nachot ja mahdollisesti tilkka viskiäkin tekivät kauppansa. Uni korjasi aamuvirkun matkaseuran ja kaivoin kännykän esiin blogikirjoitusta varten.
Motivaatio tämän artikkelin kirjoittamiseen tuli meneillään olevasta Viskicaustista, jossa Aluehallintovirasto asetti Olut Expo 2014:n anniskeluluvan ehdoksi, etteivät yksityishenkilöt kirjoita tapahtumasta blogeissaan mainiten, että tapahtumassa on tarjolla myös viskiä. Mitä siellä siis on tarjolla.
Vaeltajallehan väkevät alkoholijuomat ovat se tavanomaisempi nautintoaine ja vain harvoin tulee kannettua yksittäinenkään olut tunturiin, niiden painotehokkuuden ollessa kehno. Näistä väkevistä juomista omat mieltymykseni ovat pitkälti vuodenaikariippuvaisia. Lämpimän kelin vallitessa rinkkaan tulee pakattua mieluiten viski, mutta viimeistään ahkiosta suorastaan täytyy löytyä rommipullo.
Äkkiseltään ajatellen alkoholijuomat voi mieltää turhaksi painoksi, josta olisi helppo tinkiä, mutta todellisuus on monipuolisempi. Ne kuuluvat samaan kategoriaan ”ylimääräisen” sähkön kanssa, eli niihin elämän pieniin mukavuuksiin, joilla voi hemmotella itseään rankan päivämatkan päätteeksi kaukana kaikesta. Tämä puolestaan parantaa henkisen kantin kestävyyttä, erityisesti vaativissa olosuhteissa. Tästä syystä myös hyvä viski nousee arvoonsa – nautittavat määrät ovat kuitenkin pieniä, joten reissun budjettiin laatuviskiin panostamisella ei ole kummoista vaikutusta. Sen sijaan hemmottelun tehokkuuteen vaikutus on merkittävä.
Käytännöllisiin jippoihin kuuluu myös metsästää omista suosikkiviskeistään cask strength -versioita. Nämä kuuluu laimentaa nauttimista varten pienellä tilkalla vettä maun avaamiseksi. Tässä kohtaa painosta voikin huoletta säästää, sillä tilkka tunturipuroa ei millään tapaa viskinautintoa heikennä.
Iridium Mail & Web, Iridium network’s Android software, adds pre tags around text if outgoing email also contains pictures. This breaks formatting pretty badly for WordPress blogging, so I wrote a small filter script to remove the unwanted tags from email.
To use this, you need a mail account where you can process your mail with procmail and which has Python 2 installed. Tags are removed and mail is forwarded to your real wordpress post by email address from your account.
Script is available from GitHub. If you have problems, discuss them with your mail host administrator first and only report them when you’re certain they are caused by bugs in the script.
Iridium Mail & Web, Iridium-verkon Android sovellus, lisää pre tagit tekstin ympärille, kun lähtevässä sähköpostissa on kuvaliite. Tämä rikkoo pahasti muotoilun WordPress bloggauksessa, joten kirjoitin pienen filtteriskriptin poistamaan tarpeettomat tagit postista.
Tarvitset tämän käyttöön sähköpostitunnuksen, jossa voit käsitellä postisi procmaililla ja mistä löytyy Python 2 asennettuna. Tagit poistetaan ja posti edelleenlähetetään varsinaiseen wordpressin sähköpostijulkaisuosoitteeseesi.
Skripti löytyy GitHubista. Ongelmatapauksissa ota ensisijaisesti yhteys sähköpostipalvelimesi ylläpitoon ja ilmoita minulle vasta kun tiedät ongelmien johtuvan virheistä skriptissä.
Poikkeuksena edelliseen, suomalaiset arktiset retkikunnat voivat pyytää asennus- ja testausapua sitä tarvitessaan.
