Kategoria: Huippuvuoret 2009

N 78 35.915 E 17 23.095

Pakkanen jatkui tänäänkin purevana. Ensimmäiset paleltumatkin löydettiin yhdeltä retkikunnan jäsenistä, mutta nekään eivät olleet kovin pahoiksi ehtineet. Myös ensimmäinen kosketus ilman takkia hiihtämiseen saatiin Florabreenille noustessa. Mäki oli sen verran jyrkkä alkupäästään, että meni pelkissä villapaidoissa hiihtämiseksi. Vaikka ilmamassan lämpötila ei ollut muuttunut tähänastisesta kylmimmästä aamuhiihdosta juuri mihinkään, teki rinteeseen paistava aurinko tehtävänsä yhdessä jyrkän nousun kanssa. Kylmää ei tarvinnut tuntea.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Tämä päivä kului Gipsdalenia ylös hiihtäessä. Pakkasta oli aamulla liikkeelle lähtiessä -26, mutta se oli trooppinen ilmasto verrattuna yön karhuväijyyn parhaimmillaan -37 lämpötilassa. Lämpimissä vaatteissa oli tosin hauska tallustella ympäri leiri haulikko olalla ja katsella, josko joku jäälohkare päättäisikin liikkua. Samalla tuli toki katseltua myös kaunista kajastusta tuntureiden takaa. Päivän aikana pakkanen hellitti hiljakseen ja leiriytyessä lämpötila oli jo -12, joskin se lienee yöksi laskemassa taas merkittävästi.

Päivän ehkä oleellisin huomio oli se, ettei irlantilaisiin voi luottaa. Laurilta ja Tomilta jäätyi nimittäin Jameson pulloon. Kelpo skotlantilaisten aineet, joista Laphroaig oli havaintoesimerkkinä, kestävät toki tällaisessakin menossa mukana.

Matka alkoi moottorikelkkasaattueena Sassenfjordenin rantaan ja ensimmäisen päivän etappi oli vuonon ylitys. Nyt olemme leiriytyneet gipsdalenin alkuun, Templetin juureen. Kuljettajamme olivat juuri sitä, mitä olin odottanut Huippuvuorten asukkaista. Parin kelkan kyljissä oli kotelot pitkille aseille ja vöillä roikkui hylkeen tai svalbardinpeuran nahalla koristeltuja revolverikoteloita. Kelkkojen käsittely oli tottunutta ja asenne leppoisan asiallinen. Näihin ihmisiin olisi hauska tutustua enemmänkin. Kahdella kuljettajistamme oli mielenkiintoisena yksityiskohtana vöillään lapinleu-ut. Kuulemma on tullut Suomenkin suunnalla matkailtua.

Kun viimein pääsimme liikkeelle, matka maittoi. Vuono ylitettin viidellä legillä ja Vaiska totesi tämän sopivaksi lämmittelymatkaksi. Legi tarkoittaa siis 50 minuutin hiihtoa, jota seuraa aina 10 minuutin tauko. Kaikki olivat kiinnittäneet edellisenä iltana suksiinsa nousukarvat, joten luistosta ei voinut puhua, mutta eipähän ollut pidon kanssa ongelmia, vaikka pulkat painavatkin 70kg luokkaa. Näillä nuotein tehdään suurin osa matkasta.

Retkikunta pääsi perille Huippuvuorille sankkaan lumisateeseen ja tuuleen. Kaikki tavarat vaikuttavat olevan edelleen mukana, mutta viihteenä koneen ikkunasta kauhulla seuraamamme kenttähenkilöstön helläkätisyys sai itse kunkin tarkistamaan varusteidensa kunnon tarkasti. Nyt on kaikki kuitenkin pakattuna moottorikelkkarekiin, joilla meidät ja varusteemme kuljetetaan aamulla Helvetjadaleniin.

Kärsimme jo ennen lähtöä yhden jäsenen menetyksen, kun Ollin selkävaivat olivat yllättäin äityneet edellisenä yönä ja hän päätti olla lähtemättä mukaan. Muilla retkikunnan jäsenillä on mieliala korkealla ja hiihtämään on kova into.

Longyearbyen on käsittämättömän kaunis paikka omalla tavallaan. Vuorten keskellä pieniä taloja ja rakenteita, jotka näyttävät siltä, että ne on tehty tarpeeseen, ei koristeiksi. Rajaseudun arkkitehtuuria, peltiä ja kakkosnelosta.

Retkikunnalla kaikki hyvin. Lähtöpaikalla ja valmiina lähtöön…

Huomenna on viimeinen työpäivä. Perjantaina kone nousee Helsinki-Vantaalta ennen kukonlaulua ja sen jälkeen päivittäinen elämä on kolmen viikon ajan täydellisen erilaista siihen nähden, mihin olen tottunut. Tietokoneista ei toki pääse eroon, mutta niidenkin kanssa askartelu on ehkä tavanomaista yksinkertaisempaa ja palkitsevampaa. Ja sitä on vähemmän. Tai ainakin näin voisi toivoa.

Tervetuloa mukaan seuraamaan kotisohviltanne ja työtuoleistanne Huippuvuoret 2009 -retkikunnan matkaa.

Retkikunnan viestivarustuksen ja menetelmien jatkuva testaus on alkanut. Satelliittiyhteyksiä ei käytetä, mutta viestimies ja yhdysryhmä vaihtavat päivittäin posteja samalla kaavalla, kuin retkikunnan ollessa matkalla. Tämäkin viesti on kirjoitettu viestikalustoon kuuluvalla miniläppärillä ja päätyy blogiin yhdysryhmän toimesta.

Retkikunnan matkavalmistelut on lähes tehty. Viimeinen erä ahkioita lähti lentorahtina kohti Huippuvuoria keskiviikkona ja retkikunta suorittelee viimeisiä varusteviilauksia ja pakkailee lennolle mukaan tulevia varusteita. Suomen kevät on alkanut näyttää merkkejä itsestään, mutta lunta lienee vielä kohtalaisesti maassa kun me lähdemme sinne, missä keväinen sää tarkoittaa lähinnä eriasteisia pakkasia. Palatessamme kevät onkin jo kotimaassa pitkällä.

Viestijärjestelmä toimii ja käytännön kokeilu on meneillään. Kirjoittelen tätä Loviisassa jalkapallokentän laidalla. Kevätaurinko paistaa mukavasti. Viesti kulkee nyt samalla tavoin kuin Huippuvuorilla, eli lähtee satelliittilinkin välityksellä retkikunnan yhdysmiehelle, joka laittaa sen blogiin. Samalla tulee testattua kuvien välittämisen käytännön nopeus.

Kuvassa jonkun tulevaisuuden retkikunnan viestimies :)

Tiistaina 3.3. Vaiska transport pyyhkäisi Suomen halki pituusakselia pitkin Leville ja keräsi matkalta kyytiin 5 innokasta talvivaeltajaa (Arto, Juha, Roope, Terho ja Tomi). Lauri liittyi illalla joukkoon Kammilla, minne hän saapui suoraan Saariselältä. Seuraavana aamuna pakattiin teltat ja keitinlaatikot ja suunnattiin rajan yli Ruotsiin ja Ritsemiin. Jällivaarassa käytiin tankkaamassa dieseliä pakuun ja Sibylla -evästä masuihin. Suksien päälle päästiin iltapäivällä ja kärki liikahti kohti Akka tunturin länsikuvetta.

Alkumatkasta pakerrettiin pitkän pitkää nousua 450 käyrältä 800 käyrälle. Vaikka nousu oli aika tasaista taapertamista, väliin mahtui muutama jyrkkäreunainen uoma ja vähäluminen töyräs. Näitä kierrellessä sitten paloi aikaa ja energiaa. Muuten reissun aikaiset lumiolosuhteet suosivat hiihtäjää. Hanki kantoi, mutta ei ollut jäistä. Hiihto-olosuhteita kuvaa hyvin myös se, että Vaiskan agendalla oli monta 8-9 lekin päivää, mutta kertaakaan ei päivätavoitteen saavuttaminen ottanut 7 lekiä enempää.

Ruotesvagessa tuuli puhalteli päin näköä niin, että hintelämpiä hirvitti. Onneksi ahkion massa piti pienimmätkin maan kamaralla. Lounastauolla laitettiin teltat pystyyn puhurin tarjotessa lisähaastetta hommalle. Oikein hyvää harjoitusta ja kaarten katkeamisiltakin vältyttiin. Kaiken kaikkiaan reissun aikana päästiin kolmesti treenaamaan teltan myrskypystytystä.

Mikkasstugan ohitettiin korkealta ylärinteen kautta. Tarkoitus oli välttää turhia nousumetrejä Kuopervaggella pysymällä noin 800 metrin käyrällä. Valittu linja kuitenkin kallistui niin viistoksi, että ahkiot alkoivat ensin kulkea sladissa ja sitten kellahdella. Juha testasi minkälaisen vaikutuksen akselinsa ympäri pyörähtänyt ahkio saa aikaan valjaiden kautta vetäjässä. Sivusta tarkkailleet rekisteröivät pinnallistuneen ja pihisevän hengityksen sekä voimakkaan punoituksen kasvoilla.

Lumimajoitteet tehtiin Kisuriksen kupeeseessa virtaavan Spietjaujåkkån penkkaan. Luolan kumppaniksi muurattiin iglu. Rakennushommissa luolamiehet kastuivat aluskerrastoa myöten, iglun muurarit selvisivät kuivempina. Sekä luolan kaivu, että iglun kasaus ottivat rapiat 4 tuntia. Yö lumimajoitteessa oli epätodellisen hiljainen vaikka pihalta puhkui navakka tuuli.

Retken aikana ei muita kulkijoita näkynyt, ennen kuin viimeisenä päivänä. Ensin vastaan hiihteli saksalaispariskunta, jolle Vaiska opasti luolan ja iglun paikan. Saksalaismiehen trikoot ja sarvis pulkkaa muistuttava kevytahkio virittivät jälkeenpäin vilkasta keskustelua riittävästä varustautumisesta avotunturiin. Myöhemmin iltapäivällä Akkastuganin lämmöstä lampsi darthvader –maskien taakse naamioituneita sällejä virnuilemaan ja kuvaamaan viimeisen leirin pystytystä. Yhden maskin takaa löytyi talven ja kevään aikana tiiviisti ja monessa paikassa ulkoillut Markus. Kuvamateriaalia pystytyssessiosta löytyy linkin takaa. Illan pimettyä hiidettiin Akkajärven yli  Ritsemiin. Loppukiriltä ei tälläkään reissulla vältytty ja viimeinen töyräs parkkipaikalle puskettiin reidet hapoilla.  

Suurimmat vastukset taidettiin kokea yömyöhällä paluumatkalla. Akkajärveltä puhaltanut itätuuli oli kinostanut puolimetristä kovaa penkkaa Ritsem-Suorva väliselle tielle, johon paku sitten jäi mahastaan kiinni. Kuuden unenpöpperöisen ukon voimin kinokseen kaivettiin pakun mentävää linjaa joitakin kymmeniä metrejä ja lopulta auto-peräkärry yhdistelmä saatiin läpi.

Kammilla huollettiin ensin varusteita ja sitten ukkoja. Saunan leppeässä lämmössä pehmitettiin ja pestiin piintynyt reissukarsta pois. Levin Myllynkivessä käytiin iltapäivällä nauttimassa pitkä lounas, jonka jälkeen monen silmät alkoivatkin jo lupsahdella. Peti kutsui suurta osaa. Pari sinnikästä yritti vielä päästä takaisin kylille, mutta yritys hyytyi eksyneeseen taksiin, joka ei ikinä saapunut Kammille asti. Ehkä hyvä niin, sillä kyyti takaisin etelään lähti jo aamuvarhaisella.

Laurin ja Tomin opintie kohti Huippuvuorten vaellusta jatkui siis Sarekissa. Vaelluksen aikana viilattiin erityisesti yhteistä ruokavaliota. Aamupalaksi laitetaan kaurapuuroa, johon lisätään muslia, voita, mehukeittoa ja pähkinäsekoitusta. Energia- ja kuitumäärä on tuhti. Sarekissa Laurille alkoi näkkäri maistua, joten sitä varataan reilummin Huippikselle. Tomi on leipäaddikti, jonka reissu olisi melko varmasti pilalla ilman rukiista purtavaa. Lounaaksi Lauri pistelee Reittereita ja Tomi keittotermoksesta omia pussikeittopohjaisia sekoituksia (resepteistä kiitokset Salosen Jussille). Päivällisen pohjana on pata-aines + makaroni/riisi tai perunamuusi. Lisukkeeksi laitetaan kuivattuja kasviksia ja pihviksi kuivattua suikale- tai jauhelihaa. Tauoilla molemmat pistelevät suklaata ja keksejä. Kumpainenkin on juoksu- ja suunnistushommissa lipitellyt kiintiöt täyteen urheilujuomia, joten Laurilla on hiihdon aikana termarissa laihaa kaakaota ja Tomilla makeaa teetä. 

 

Viestijärjestelmän varasuunnitelma, eli Iridiumin vanhempi 9505 satelliittipuhelin on osoittautunut toimivaksi. Selvitän ongelmaa uudemman 9555:n kanssa edelleen, mutta nyt varmistui, että retkikunnalla on Huippuvuorilla käytettävissään toimivat datayhteydet. Vanhemman raudan toimitti käyttööni ystävällisesti satelliittikalustoa vuokraava Savantum Oy.

Retkikunnalle voi lähettää sekä yhteistä että yksityistä sähköpostia osoitteeseen huippuvuoret2009@gmail.com. Viestiohje valmistuu tulevalla viikolla ja siitä käy ilmi, miten yksityistä sähköpostia lähetetään. Myös tähän blogiin kirjoitetut kommentit välittyvät retkikunnalle ja ne luetaan julkisten sähköpostien kanssa kaikille radioteitse aamutoimien aikana.

Markus, Johanna ja Jari kävivät nautiskelemassa Kaukopartiohiihdon tunnelmista helmikuun vikana viikonloppuna ja kokeilemassa, miltä tapahtuman uudet lenkit näyttivät. Sää vaihteli pikkupakkasesta plusasteisiin ja kumpanakin päivänä sateli välillä lunta. Hiihdossa oli tarjolla kolme noin 75 kilometrin lenkkiä ja varusteina kolmikolla olivat valtion metsäsukset.

Tavoitteidensa mukaisesti Jari hiihteli ensimmäisenä vuorokautena 22,5 tuntiin 150 km ja Markus 75 km. Toiselle kierrokselle Jari bongasi sattumalta seurakseen erään Vaiska aiemman Huippuvuorten reissun kävijän. Markuksella oli ongelmia energian imeytymisen kanssa, joka kulminoitui vähän ennen Uttiin tuloa nautinnolla syödyn Hesen aterian ylöstuloon.

Johannan koetinkivenä olivat jo valitettavan tuttuun tapaan monot. Ne olivat toimineet jo parilla edellisellä testilenkillä ihan mukavasti, mutta ongelmat tulevatkin esiin vasta parinkymmenen hiihtokilometrin jälkeen. Monojen tuunaukseen ja rakkolaastareiden liimailuun menikin ensimmäisellä lenkillä pari tuntia. Koska keskeyttäminen ei kuitenkaan kuulostanut vaihtoehdolta, hiihteli Johanna lenkin kiltisti läpi. Utissa odottivat huopasaappaat ja niillä pystyi vielä lähtemään pimeälle toiselle kierrokselle. Yöllä meinasi yksinäiselle kulkijalle iskeä kooma ja kantapäiden rakkulat ilmoittelivat itsestään. Tavoite kirkkaana mielessään Johanna hiihti kuitenkin Uttiin ja matkaksi kirjattiin 150 km vajaassa 24 tunnissa.

Lauantaina Jari ja Markus lähtivät hiihtelemään vielä yhden 75 kilometrin lenkin Anhavan suuntaan. Lopputulokseksi Jarille kirjattiin 225 km ja Markukselle 150 km. Kaikki saivat siis tavoitteidensa mukaisen pitkän harjoituksen tehtyä ja muutenkin tapahtumasta jäi taas hyvä fiilis.

-Johanna