Kategoria: Valokuvaus

Tämäkin merkkipaalu harrastuksissa on sitten nähty. Ensimmäinen valokuvanäyttelyni on esillä Galleri Zebrassa Karjaalla 23.10-20.11. Aukioloajat löytyvät gallerian sivuilta.

Näyttelyn lehdistötiedote kertoo oleellisimman:

Rakastan Lappia. Sen maisemien karuutta ja jylhyyttä, joiden keskellä luonto kuitenkin kukoistaa. Vaeltaja voi paeta sivistystä erämaihin, jotka kovat olosuhteet ovat pitäneet laajalti koskemattomina. Ympärillä aukeavan maailman avaruus antaa vapauden tunteen, jota jää etelässä kaipaamaan.

Valokuvausharrastukseni heräsi uudelleen henkiin, teini-iässä hiivuttuaan, samaan aikaan kun aloitin vaeltamisen. Tahdoin ottaa talteen matkoillani kohtaamani kauneuden ja tuoda jotain siitä mukanani tänne etelään. Valokuvaus muodostuikin pian erottamattomaksi osaksi vaelluksia, maaston ja valon määrätessä tahtia muillakin tavoin, kuin vaeltaja yleensä ajattelisi.

Nämä kuvat ovat matkoiltani Lapista. Kuvia on niin Suomesta kuin Ruotsistakin, mutta rajojen merkitys hämärtyy pohjoisessa. Suomalainen, ruotsalainen ja saamelainen maailma sekoittuvat toisiinsa vähät välittäen siitä, että joku on piirtänyt viivan karttaan. Näyttely kutsuu katsojansa matkalle pilviin nousevien tuntureiden, hyttysparvien, elokuisen räntäsateen, kimaltavien lumikenttien ja keskiyön auringon maahan. Tervetuloa mukaan.

Olen pidempään pohdiskellut, että voisin kirjoittaa blogiini matkakertomusten lisäksi myös vaellukseen liittyvistä ja sitä sivuavista aiheista. Nyt, kun useamman reissun matkakertomuskin on jäänyt kirjoittamatta, tarjosi keskustelu #geocaching.fi-irkkikanavalla virikkeen kirjoittaa valokuvauksesta ja välineiden merkityksestä sille.

Kuten joku sankari aina välineistä puhuttaessa kertoo, hyvä valokuvaaja ottaa hyviä kuvia perusvälineilläkin. Tämä tietysti pitää paikkansa, sillä helpoissa olosuhteissa, missä kaluston rajoja ei ylitetä, hyviä kuvia syntyy kyllä. Joku toinen sankari kertoo aina, kuinka hyvilläkään välineillä ei synny hyviä kuvia ilman taitoa. Tämäkin pitää paikkansa. Se, mitä harva tuntuu ymmärtävän on, että hyvä kuvaaja pystyy ottamaan hyviä kuvia niissä olosuhteissa, missä se käytettävissä olevilla välineillä onnistuu.

Oma kamerani on tällä hetkellä Canon PowerShot A640, jalustana GorillaPod. Olen virittänyt kameraan chdk-firmwaren, jolla pystyn mm. kuvaamaan raw-moodissa. Ratkaisu on edullinen, kevyt ja rajoittava. Kun ilta alkaa hämärtyä ja valo muuttuu kauniin lämpimäksi, sitä on myös vähemmän. Käsivaralta kuvaaminen alkaa vaatia herkkyyksien käyttöä, jotka tuottavat kuvaan kohinaa, jonka poistaminen jälkikäsittelyssä taas syö terävyyttä, eikä pienempien aukkojen käyttöä voi ajatellakaan. Nopeissa tilanteissa pokkareille tyypillinen laukaisuviive estää kuvan ottamista oikeaan aikaan ja kun kuvien välillä kuluu vielä pidempi aika, ei mahdollisuutta uuteen yritykseen usein ole tarjolla. Näistä ja muista rajoitteista huolimatta, olen toki saanut hyviä kuvia aikaan – mutta moni hyvä kuva on myös jäänyt ottamatta tai epäonnistunut. Ja ilman raw-kuvausta, olisi onnistuneita kuvia vieläkin vähemmän.

Myös jälkikäsittelyllä on merkitystä. Kuva ei ole valmis, kun suljin napsahtaa. Reissussa luodaan mahdollisuudet – ja kotona lopputulokset. Jälkikäsittelystä puhuttaessa löytyy myös sankareita moneen lähtöön. Joku muistaa aina kertoa, miten kuvien muokkaaminen on väärin ja digikuvauksen mukanaan tuomaa hölynpölyä tietämättä tai huomioimatta, että aivan vastaavia asioita on tehty maailman sivu ammattilaisten ja kokeneempien harrastajien pimiöissä. Kukin toki tyylillään, mutta joskus tuntuu, että jälkikäsittelyn tuomitseminen on lähinnä sunnuntaikuvaajan tekosyy olla opettelematta sitä. Harvassapa ovat ammattilaiset, joiden workflowiin Photoshop ei kuulu.

Lopuksi parin edellisen pidemmän reissuni saalis: kevään hiihtovaellus Sarekissa ja kesän vaellus pöyrisjärvellä.